Talousuutiset

Uutisia säästämisestä, sijoittamisesta ja rahoitusalasta

Keski-ikäisillä on eniten kulutusluottoja

Keski-ikäisillä on eniten kulutusluottoja

13.11.2013

Joka kolmas suomalainen makselee paraikaa kulutusluottoa. Toisin kuin yleisesti luullaan, suurin osa näistä luotoista ei lähde nuorten tileiltä vaan keski-ikäisten suomalaisten tililtä.

 

Suomalaiset suhtautuvat kulutusluottoihin varsin suopeasti. Kaikkein suopeimmin suhtautuvat kuitenkin yli 50-vuotiaat, joista joka neljäs on ottanut käyttölainan. MItä nuorempiiin ikäryhmiin tullaan, sitä harvempi oli joskus hakenut kulutusluottoa. Tiedot selviävät Santaderin teettämästä tutkimuksesta.

 

Nuoret alle 25-vuotiaat suhtautuvat kulutusluottoihin yllättävän nihkeästi: vain 2 prosenttia uskoi hakevansa lähiaikoina kulutusluottoa.

 

- Tämän tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että mediassa on vallalla väärä kuva nuorten rahankäyttötottumuksista. Nuoret suhtautuvat lainaan varauksella, kun taas vanhempi väki, kellä on kunnolla maksukykyä, pitää luottoja hyvänä tapana hakea joustoa talouteensa, Santanderin toimitusjohtaja Pekka Pättiniemi sanoo.

 

Kulutusluottojen määrä on viime vuodet ollut kasvussa ja tänä vuonna erityisesti pankkien kiristyneen lainanannon vuoksi. Viime vuonna kulutusluottojen osuus kaikista lainoista oli 12%. Kulutusluoton keskimääräinen summa on 5800 euroa.

 

Tiedot tutkimuksesta:

- Santader Consumer Finance Oy selvittää suomalaisten ajatuksia kulutusluotoista säännöllisesti

- Kyselyn toteuttu Think If Laboratories Oy

- Kyselyyn vastasi 506 26 vuotta täyttänyttä suomalaista

- Aineisto kerättiin 16.7.-19.7.2013

Etsitkö luottoa?
Vertaa halvin kulutusluotto - Yli 50 lainantarjoajaa
Vertaa luottoja

Takaisin

Siirry alkuun