Talousuutiset

Uutisia säästämisestä, sijoittamisesta ja rahoitusalasta

Jouluaattona pikavippien myöntämisessä tauko

Jouluaattona pikavippien myöntämisessä tauko

20.12.2013

Pikavippiyhtiöissäkin vietetään joulua. Odotettavissa on viivästymisiä vippien myöntämiselle.

 

Tänä vuonna joulun ja uudenvuodenajan pyhät sijoittuvat keskelle viikkoa. Useimmat virastot on kiinni koko välipäivien ajan. Pikavippiyhtiöt myöntävät lainoja normaalisti kaikki arkipäivinä ja viikonloppuisin. 

Sen sijaan joulun aikaan useimmat yhtiöt sulkevat lainahanansa hetkeksi.

 

Esimerkiksi Suomen tililuotto ilmoitti toimiston olevan suljettu joulupäivänä. Tapaninpäivänä toiminta jatkuu normaalisti, jouluaattona sen sijaan palvellaan asiakkaita 8-12. Lainahakemuksia voi toki lähettää vaikka kellon ympäri, mutta hakemukset käsitellään toimiston aukioloaikoina.

 

Vivus ilmoittaa sulkevansa toimiston joulupäiväksi ja Tapaninpäiväksi, mutta uudenvuodenaattona ja -päivänä toiminta jatkuu normaalisti. Credit24 sen sijaan aikoo pitää ovet suljettuina sekä joulu- että uudenvuodenpäivät.

Etsitkö luottoa?
Vertaa halvin kulutusluotto - Yli 50 lainantarjoajaa

Takaisin

Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti alla olevalla lomakkeella.

Leave this empty:

Kirjoita numeroina kaksisataa neljäkymmentä kolme?
blank
Lisää vastaus:


Siirry alkuun