Talousuutiset

Uutisia säästämisestä, sijoittamisesta ja rahoitusalasta

Pikavippilaki jättää aukkoja - selvitetään tuomioistuimessa

Pikavippilaki jättää aukkoja - selvitetään tuomioistuimessa

04.02.2014

Lainsäätäjän tavoitteet eivät näytä täysin onnistuneen pikavippilain tavoitteissa. Ylivelkaantuminen jatkuu, mutta pienlaina-ala on lakimuutoksen myötä tervehtynyt.

 

Viime kesäkuussa voimaantullut laki alle 2000 euron lainojen 51 prosentin korkokatosta ei aivan toiminut. Moni yhtiö on hoksannut kiertää lakipykälää tarjoamalla yli 2000 euron lainan pienemmissä osissa - itse määräämällään korolla.

 

Uuden Suomen mukaan asiaa seurataan nyt tuomioistuimessa, sillä oikeustutkimuslaitoksella alkoi tutkimus lakimuutoksesta, pikalainoista ja ylivelkaantumisesta. Asiaa käsitellään huolella ja harkiten, sillä aikaa lakimuutoksesta on kulunut vain vähän. Mikäli tarvetta myöhemmin on, lakia voidaan muuttaa edelleen.

 

Vaikka ylivelkaantuminen ei ole taittunut, lakimuutoksella on ollut paljon hyviä seurauksia. Oikeusministeriön lainsäädäntöjohtaja Antti Leinosen mukaan lakimuutos tervehdytti pienlaina-alaa olennaisesti, kun reilusti toistakymmentä yhtiötä tipahti pois markkinoilta.

 

- Alalla edelleen toimivista yrityksistä suurin osa noudattaa tiukasti uutta lakipykälää.

Etsitkö luottoa?
Vertaa halvin kulutusluotto - Yli 50 lainantarjoajaa

Takaisin

Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti alla olevalla lomakkeella.

Leave this empty:

Kumpi tummempi: musta vai valkoinen?
blank
Lisää vastaus:


Siirry alkuun