Talousuutiset

Uutisia säästämisestä, sijoittamisesta ja rahoitusalasta

Taas uudet ennätykset luottohäiriömerkinnöissä

Taas uudet ennätykset luottohäiriömerkinnöissä

13.10.2015

Luottohäiriöt ovat lisääntyneet edelleen, niitä on jo selvästi enemmän kuin edellisessä taantumassa 1990-luvulla. Nyt ongelmiin ovat ajautuneet erityisesti kolmikymppiset miehet, eivät niinkään nuoret, kuten aiemmin kuviteltiin.

 

Kun 25-34 -vuotiaista miehistä jo 16 prosentilla on maksuhäiriömerkintä, samanikäisistä naisista merkintä on vain 10 prosentilla. Talousongelmat vainoavat selvästi herkemmin miehiä, kuten myös muut ongelmat, kuten alkoholismi ja itsemurhariski.

 

Suomen Asiakastiedon tilastojen mukaan maksuhäiriömerkintöjen määrä kasvaa koko ajan, vaikka ne tosin kasaantuvat samoille ihmisille: tällä hetkellä yhdellä maksuhäiriöisellä on keskimäärin 17 merkintää. Keskimäärin ensimmäinen merkintä saadaan noin 2100 euron saatavista. Velkojen summat ovat niinikään viime vuosina kasvaneet. Kasvua on tapahtunut osittain siksi, että nykyään on helppo saada pieniä vippejä ja luottoja, joilla erääntyneitä maksuja voidaan yrittää maksaa.

 

Maksuhäiröstä koituu saajalleen runsaasti ongelmia: esimerkiksi luottokortti otetaan pois eikä uusia lainoja ole mahdollista saada. Kotivakuutuksen ja puhelinliittymän saanti voi olla hankalaa, ja merkintä voi haitata jopa työn saantia.

 

Merkintä on rekisterissä noin 2-3 vuotta, mutta velkojen maksu voi lyhentää ajan puoleen. Tosin jos velkoja ja maksuja ei hoida ja uusia merkintöjä tulee, merkinnän poissaaminen siirtyy. Merkintä on rekisterissä tietyn ajan velkojen poismaksun jälkeenkin.

Etsitkö luottoa?
Vertaa halvin kulutusluotto - Yli 50 lainantarjoajaa
Vertaa luottoja

Takaisin

Siirry alkuun