Suomalaisten taloustieto retuperällä: onko siinä syy vippien suosioon?![]() 18.01.2016 Suomeen tarvitaan enemmän talousopetusta, suomii Finanssialan keskusliitto. Tutkimusten mukaan suomalaisilla on todella huono käsitys taloudesta ja siihen liittyvistä perusasioista ja -termeistä. Voisiko tämä olla syy esimerkiksi suureen maksuhäiriöisten määrään?
Peruskoulutukseen täytyy saada kunnon talousopetusta, vaativat asiantuntijat. Suomalaisista aikuisista nimittäin puolet ei tiedä, mitä tarkoittaa lainamarginaali ja reilu kolmannes ei selviä prosenttilaskuista!
Tutkijoiden ja asiantuntijoiden harmiksi kuuluisassa kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa ei ole tutkittu koululaisten talousosaamista Suomen osalta. Tämä olisi arvokasta taustatietoa suunniteltaessa tulevaa talousopetusta.
Suomessa maksuhäiriömerkintöjen määrä kasvaa edelleen koko ajan ja luottotietonsa menettäneiden lainamäärät nousevat. Tutkijat ovat erittäin huolissaan ennen kaikkea nuorison talousosaamisesta, mutta myös aikuisten tietämyksessä ja rahankäytössä on parantamisen varaa. Voiko siis taloustietämys on syy takavuosina tapahtuneeseen suureen pikavippien suosioon? Ja edelleen jatkuvaan lainalla elämiseen?
Viime vuonna saavutettiin jälleen ennätys maksuhäiriöisten määrässä Suomessa: 25-34 -vuotaista aikuisista 13 prosentilla oli maksuhäiriömerkintä. Tällä hetkellä maksuhäiriömerkintä on yli 370 000 suomalaisella! |