Kulutusluottojen laina-aika pitenee![]() 05.04.2017 Elämme kulutusluottojen kultakautta, ainakin mikäli katsomme niiden määriä ja hintakehitystä. Vuoden alussa luottoja otettiin taas enemmän kuin koskaan ja laina-aika pitenee silmissä. Suomen Pankin uusimpien tilastojen mukaan laina-aika on alkuvuodesta noussut 12 vuoteen ja 8 kuukauteen vuoden takaisesta 12 vuodesta ja 3 kuukaudesta. Vuonna 2007 keskimääräinen laina-aika kulutusluotoissa taas oli 7 vuotta ja 9 kuukautta, joten laina-ajat ovat selvästi pidentyneet. Toinen selvä trendi, joka näkyy tilastoissa alkuvuodesta, on otettujen kulutusluottojen määrän kasvu. Alkuvuodesta lainojen kasvutahti oli 13,7 prosenttia, kun se vielä vuotta aiemmin oli 7,1 prosenttia. Nyt lainoja todella uskalletaan ottaa, kenties senkin vuoksi, että oma ja koko Suomen taloustilanne näyttää paljon valoisammalta kuin vuosi sitten. Toisaalta myös siksi, että ainakin Suomen Pankin arvion mukaan viimeisen vuoden aikana kulutusluottojen korot ovat laskeneet jopa prosentilla. Vakuudettomien luottojen keskikorko on 4,97% ja pankkien tarjoamien vakuudellisten luottojen keskikorko on 3,01%, joten ero on selvästi alkanut kaventua. Myöskään pankkien ja muiden rahoituslaitosten tarjoamien vakuudettomien luottojen hinnoissa ei enää ole eroja, voi jopa olla netistä saa edullisempaa kulutusluottoa kuin omasta lähipankista ja lisäksi paljon nopeammin. Netissä on kuitenkin monenlaisia kulutusluottoja. Luonnolisesti, mikä pienempi luotto, sen kalliimpi hinta. Netissä on lukuisia pieniä lainoja, kuin pikavippejä, tarjoavia lainafirmoja, ja näissä lainojen korot voivat nousta vuositasolla satoihin prosentteihin. Tämän vuoksi vertailu on todella tärkeää! |